Sanatennis

Sanatennis on hyvä opetusmenetelmä opiskelijoiden aktivoimiseen ja osallistamiseen. Sanatenniksen avulla on helppo opiskella käsitteitä ja erilaisia näkökulmia.

Sanatennis sujuu niin että opiskelijat saavat tehtäväksi pallotella käsitteillä, näkökulmilla tai ajatuksilla tietystä aiheesta. Apuna puheenvuorojen jakamisessa voidaan käyttää tennispalloa tai vastaavaa välinettä. Se, jolla on tämä esine on saa puheenvuoron ja sanoo oman käsitteensä tai näkökulmansa. Tämän jälkeen hän antaa pallon seuraavalle opiskelijalle, joka saa puheenvuoron. 

Olen itse käyttänyt sanatennistä ennataehkäisevien teemojen pohdinnassa. Aiheena on ollut esimerkiksi kodin turvallisuuden parantaminen. Jokainen opiskelija on vuorollaan kertonut yhden asian, jolla kodin turvallisuutta voitaisiin parantaa. Toisinaan olen motivoinut opiskelijoita antamalla palkinnon opiskelijalle, joka keksii eniten uusia näkökulmia.

Tietoportaat

Opettaja voi edistää opiskelijoiden reflektiota esimerkiksi laittamalla opiskelijat pohtimaan ryhmissä, mitä he ovat oppineet, mitä he eivät vielä ole ymmärtäneet jne. Apuna voi käyttää erilaisia harjoituksia, joista esittelen seuraavaksi tietoportaat.

Luennon tai päivän lopuksi opiskelijat saavat keskustella pienissä porinaryhmissä opettajan antamien kysymysten pohjalta. Kysymyset voivat olla esimerkiksi:

"Tämän luennon/ opetuspäivän jälkeen:

-tiedän...
-ymmärrän...
-voin käyttää tätä tietoa seuraavissa tilanteissa...
-huomasin seuraavia eroja/yhtäläisyyksiä...
-minulle jäi epäselvää...
-kysymyksiä...
-haluaisin vielä oppia....

Olen itse käyttänyt tietoportaita opetuspäivän lopuksi tai jatkaessani opetusta seuraavana päivänä saman ryhmän kanssa.

Silmukka

Silmukka on hyvä kertausharjoitus esimerkiksi luennon jälkeen. Olen itse varioinut silmukkaa useammalla eri tavalla riippuen käytettävästä ajasta ja osallistujista. Menetelmän haasteena on se, että se vaatii jonkin verran enemmän etukäteisvalmisteluja.

Jokaiselle opiskelijalle annetaan kaksi korttia, toisessa on kysymys ja toisessa on vastaus eri kysymykseen. Ensimmäisessä variaatiossa joku opiskelijoista aloittaa kysymällä toisilta kysymyksen, joka hänellä on kortissaan. Se, jonka kortissa on oikea vastaus, vastaa tähän ja kysyy sitten kortissaan olevan kysymyksen. Näin jatketaan, kunnes kaikki kortit on käyty läpi. 

Toisessa variaatiossa opiskelijat lähtevät etsimään kysymykseensä vastausta luokassa kierrellen. Kun opiskelija on löytänyt kysymykseensä vastauksen hän ottaa vastauskortin itselleen. Opiskelijoiden löydettyä vastaukset kaikkiin kysymyksiin käydään yhteisesti kysymykset ja vastaukset läpi niin että jokainen opiskelija vuorollaan lukee ääneen oman kysymyksensä ja siihen löytämänsä vastauksen. Opettajalla on tässä variaatiossa paremmin mahdollisuus täydentää vastauksia ja halutessaan laajentaa aiheiden käsittelyä.

3-2-1-menetelmä

3-2-1-menetelmä sopii hyvin aikuisopiskelijoille. Menetelmällä saadaan aktivoitua opiskelijoiden aikaisempi osaaminen ja hyödynnettyä heidän kokemuksiaan opiskeltavasta aiheesta.

Opiskelijat saavat pienryhmissä tehtäväksi kertoa 3 asiaa, jotka muistavat opiskeltavasta aiheesta (3 faktaa). Tämän jälkeen opiskelijat kertovat pienryhmissä 2 todellisen elämän tapahtumaa, omaa kokemusta aiheesta (2 kokemusta). Lopuksi opiskelijat esittävät pienryhmässä 1 kysymyksen, jonka he haluavat tietää aiheeseen liittyen (1 kysymys). Todennäköisesti joku pienryhmän jäsenistä osaa heti vastata kysymykseen. Harjoituksen lopuksi opettaja varmistaa yhteisesti pienryhmiltä mahdollisesti vielä avoimiksi jääneet kysymykset ja yhdessä koko ryhmä pohtii niihin oikeat vastaukset.

Menetelmää voi varioida moneen eri tilanteeseen ja käyttötarkoitukseen. Olen itse käyttänyt 1-2-3-menetelmää esimerkiksi palovammojen ensiavun opettamisessa, aihe on kaikille tuttu ja siitä on kaikilla omakohtaisia kokemuksia. Menetelmä toimii myös hyvin kertausharjoituksena esimerkiksi luennon lopuksi (3 asiaa jonka muistan luennolta jne.) tai uuteen opetusmateriaaliin tutustumisessa (3 asiaa jonka muistan opetusmateriaalista jne).

Miellekartta

Miellekarttaa voi käyttää opiskeltavan asian havainnollistamiseen, asian rakenteiden ja yhteyksien selkeyttämiseen, muistiinpanojen tekemiseen ja ideointiin. Miellekartan avulla havainnollistetaan käsitteitä, käsitteiden välisiä suhteita ja niiden muodostamia kokonaisuuksia. Miellekartta on ikään kuin luonnos aihekokonaisuudesta. 

Opiskelijat saavat tehtäväksi tehdä pienryhmissä omat miellekartat tietyn aiheen ympärille. Opettaja voi antaa kaikille pienryhmille samana aiheen tai sitten jokaiselle pienryhmälle eri aiheet, josta pienryhmä tekee oman miellekartan.

Miellekartan rakentaminen aloitetaan niin että tyhjän paperin (fläpin) keskelle kirjoitetaan tai piirretään kartan pääasia eli avainsana, ja siihen liittyvät alakohdat piirretään haarautumaan siitä, muodostaen taas uusia alakohtia. Miellekartan tekemisessä on suotavaa käyttää paljon värjejä, erilaisia muotoja ja piirroksia. Kartan visuaalisen monimuotoisuuden tarkoitus on havainnollistaa asioiden keskinäisiä suhteita ja myös auttaa oppimisessa visuaalisten mielleyhtymien kautta.

Olen itse käyttänyt opetuksessa miellekarttaa sekä aihekokonaisuuden aluksi herättämään opiskelijoiden aikaisempia tietoja ja kokemuksia aiheesta sekä aiheen kertaamisessa, jolloin miellekartta on toiminut muistiinpanojen kaltaisena tuotoksena. Aiheena omassa opetuksessani on ollut esimerkiksi auringon aiheuttamat sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja ensiapu.

Porinaryhmät

Porinaryhmä on todella hyvä ja helppo opetusmenetelmä. Porinaryhmillä on positiivista vaikutusta osallistujien aktivoinnin lisäksi koulutuksen ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Porinaryhmä toimii myös hyvin tutustumistilanteessa. Itse koen tärkeänä antaa aikaa ja tilaa opetusryhmän tutustumiselle. Ryhmän tutustumisessa yhtenä tärkeimpänä koen turvallisuudentunteen lisääntymisen. 

Porinaryhmät toimivat hyvin opintotuokion aluksi tai sen yhteydessä käytettäviksi. Porinatuokio on lyhyt 2-10 min. keskusteluhetki pienissä 3-5 henkilön ryhmissä. Porinatuokio voidaan tehdä myös pareittain, pariporinana. Osallistujat keskustelevat vapaamuotoisesti aiheesta siitä esitetyn kysymyksen tai kysymysten pohjalta. 

Keskeistä porinaryhmässä on se, että jokainen osallistuja on aktiivinen. Pienessä ryhmässä opiskelijat uskaltavat paremmin miettiä ja esittää omia ajatuksiaan, myös he jotka eivät yleensä käytä puheenvuoroja luennolla tai suuremmassa opetuskeskustelussa. 

Porinaryhmissä on paljon etuja. Tutustumisen ja aktiivisen osallistumisen lisäksi sillä saadaan esille opiskelijoiden omia kokemuksia sekä aikaisempia tietoja. Opettaja saa porinarymien avulla tietoa opiskelijoiden osaamisesta, porinaryhmät sopivat suurillekkin osallistujaryhmille ja porinaryhmät eivät vaadi erityisiä etukäteisvalmisteluja ja havainnollistamisvälineitä.

Oppimiskahvila

Oppimiskahvila on yksi suosikkimenetelmistäni, sen käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Menetelmässä opiskelijat jaetaan noin 5-7 hengen pienryhmiin ja kukin ryhmä istuu oman pöydän ympärille. Ryhmät saavat ison paperin tai paperipöytäliinan sekä tusseja. Jokaisesta pöydästä valitaan yksi kirjuriksi. Opettaja on kirjoittanut paperille kysymyksen, teeman, josta ryhmän tulee keskustella. 

Kysymys on osa laajempaa kokonaisuutta siten, että kaikissa pöydissä on eri kysymys, joka kuitenkin liittyy samaan teemaan. Opiskelijat keskustelevat aiheesta ja kirjoittavat sekä piirtävät ajatuksiaan ja ideoitaan paperille. Sovitun ajan kuluttua 5-15 min. kaikki muut paitsi kirjuri vaihtavat pöytää. Uudessa pöydässä keskustelu alkaa sillä, että kirjuri kertoo yhteenvedon edellisen ryhmän käymästä keskustelusta ja uusi ryhmä jatkaa keskustelua tästä. Lopuksi kirjurit esittävät lyhyen yhteenvedon pöydissä käydystä keskustelusta koko ryhmälle.

Oppimiskahvila toimii hyvin monen asian käsittelemiseen. Olen itse käyttänyt oppimiskahvilaa usein ennaltaehkäisevien teemojen käsittelemisessä kuten esimerkiksi kodin, työpaikan ja liikenteen turvallisuuteen liittyvissä harjoituksissa. Yhden pöydän kysymyksenä voisi esimerkiksi olla kodin turvallisuuden parantaminen.

Näyttelykävely

Näyttelykävely on opetusmenetelmä, jossa opiskelijat käsittelevät sovittua teemaa/aihetta ensin pienryhmissä. Opiskelijat jaetaan 3-5 hengen pienryhmiin. Pienryhmä tutustuu ensin johonkin valitun teeman osa-alueeseen. Oppimisen tukena on luontevaa käyttää esim. kirjallista materiaalia (kirja, artikkeli, internetsivu). Pienryhmät tuottavat työskentelynsä tuloksena fläpin, julisteen. Fläpit laitetaan esille koulutustilan seinille ja ne toimivat kaikille yhteisenä oppimisen materiaalina.

Mikäli aiheeseen on käytettävissä vain vähän aikaa voi jokainen opiskelija kiertää näyttelyn omatoimisesti. Näyttelyyn tutustumisen voi myös ajoittaa kahvitauon yhteyteen, jolloin näyttelyyn tutustutaan cocktailtilaisuuden tyylisesti kahvikuppien kanssa. 

Jos aikaa on käytettävissä enemmän voidaan opiskelijoista muodostaa uudet ryhmät siten, että uudessa ryhmässä on edustajia kaikista aikaisemmista ryhmistä. Uudet ryhmät kiertävät näyttelyn ja sen aikana ryhmän jäsenet esittelevät fläpeissä olevat teemat/aiheet, joita ovat olleet valmistelemassa. Pienryhmissä käydään keskustelua ja fläppejä voidaan täydentää vielä tässäkin vaiheessa. 

Kouluttajalla on harjoituksessa ohjaajan rooli. Opetusmenetelmää käytettäessä opettajan täytyy luottaa opiskelijoiden kykyyn hankkia tietoa ja ottaa vastuuta omasta ja ryhmän oppimisesta.

Olen itse käyttänyt opetusmenetelmää esimerkiksi sairauskohtauksien opettamisessa. Jaan ryhmän 3-6 pienryhmään ja annan jokaiselle ryhmälle 1-2 sairauskohtausta. Jokainen ryhmä valmistelee omasta sairauskohtauksestaan fläpin ja kiinnittää sen seinälle. Opetusmateriaalina olen käyttänyt mm. ensiapukirjoja. Opiskelijat kiertävät näyttelyn joko yksin, pareittain tai pienryhmissä edellä kuvatun harjoituksen mukaisesti. Joinakin kertoina olemme pitäneet myös lyhyet fläppien esittelyt luokan edessä ennen kuin opiskelijat ovat omatoimista tutustuneet näyttelyyn. Näin olen voinut myös itse täydentää tarvittaessa fläppejä, esimerkiksi tekemällä pienryhmälle kysymyksiä.

Tyhjän tuolin tekniikka

Tavatessani opettajakollegoitani yksi paras asia on erilaisten opetusmenetelmien jakaminen. Kollegat jotka opettavat samoja aihekokonaisuuksia käyttävät niiden opettamiseen hyvinkin erilaisia menetelmiä. Koen itse saaneeni paljon uusia näkökulmia ja ideoita näissä tapaamisissa ja kerron mielelläni omia kokemuksiani erilaisista opetusmenetelmistä. 

Esittelen ensimmäisenä yhden suosikkini, joka on jopa inspiroinut blogini nimen. Käytän tätä opetusmenetelmää monissa eri opetustilanteissa ja mielestäni sitä voi varioida lähes loputtomiin. Opetusmenetelmä vaatii kuitenkin opiskelijoilta jonkin verran heittäytymistä ja on parhaimmillaan silloin kun opetusryhmä on tullut tutuksi ja turvalliseksi.

Opetusmenetelmä toimii tiivistettynä näin:

Ryhmän keskelle tai luokan eteen asetetaan tyhjä tuoli, joka edustaa jotakin asiaa tai henkilöä. Työskentely etenee siten, että yksi opiskelijoista asetuu seisomaan tai istumaan tyhjää tuolia vastapäätä ja kysyy siltä jotakin. Tämän jälkeen hän tekee roolin vaihdon ja siirtyy tyhjällä tuolilla olleen rooliin ja vastaa roolista käsin omaan kysymykseen.

Tyhjän tuolin tekniikka sopii hyvin esimerkiksi potilaan tutkimisen harjoittelemiseen. Harjoituksessa opiskelija lähtee kysymyksillä selvittämään potilaan vointia, oireita ym. Jokainen opiskelija kysyy vuorollaan 1-2 kysymystä auttajana ja vastaa niihin potilaan roolissa, tilanne etenee kysymysten ja vastausten mukaisesti diagnoosin löytymiseen asti. Harjoituksessa ei ole etukäteen tiedossa lopputulosta, vaan jokainen harjoitus on erilainen.

Harjoitusta voidaan käyttää hyvin myös opiskeltavaan aiheeseen herättelyssä tai opetustuokion lopuksi asian kertaamisessa.

Motivaatio

Motivaatiolla on merkitystä oppimisen kannalta. Oppimisen ja kehittymisen ehtona voidaan pitää sitä, että yksilö motivoituu oppimaan. Motivaatio on motiivien eli halujen ja tarpeiden sekä muiden yllykkeiden aikaansaama tila, jossa yksilö toimii jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Sana motivaatio on alunperin johdettu latinalaisesta sanasta movere. Se merkitsee liikkumista. Motivaatio on voima, joka ohjaa, suuntaa ja ylläpitää yksilön toimintaa.

Oleellista on saada opiskelija kiinnostumaan opiskeltavasta aiheesta. Saada hänet pitämään asiaa tärkeänä ja kiinnostavana omassa elämässään. Opettajana pyrin keskustelemaan opiskelijoiden kanssa siitä, mihin opiskeltavaa tietoa tai taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää. Opettaminen, samoin kuin motivaation herättäminenkin, on usein oikeiden kysymysten kysymistä.

Tehtävät, jotka liittyvät mahdollisimman läheisesti opiskelijan arkielämään herättävät motivaatiota ja kiinnostusta. Siksi on tärkeää tutustua mahdollisuuksien mukaan ennakolta opiskelijoihin ja/tai viimeistään opiskelutilanteessa luoda avoin keskusteluyhteys. Opettajan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat mielestäni avoimuus ja aitous, empaattinen eläytyminen ja tilanneherkkyys eli kyky tehdä ja välittää havaintoja, välittömyys ja huumorintaju, luottamus ryhmän ja opiskelijoiden kykyihin ja voimavaroihin ja opiskelijoiden tasavertainen kunnioittaminen ja yksilöllinen kohtaaminen sekä yhtenä tärkeimmistä käytännön läheinen realistisuus.

Modernin motivaatiokäsityksen mukaan opettajalla on rajoitetusti mahdollisuuksia tukea opiskelijan motivaation syntymistä. Yksilön uskotaan tuottavan itse oma motivaationsa. Menestyksellinen opetus vaatii kuitenkin keinoja, jotka lisäävät aktiivisia ja vapaasta tahdosta lähtöisin olevia ulkoisen motivaation muotoja. Motivaatio kasvaa innostumisen ja onnistumisen kokemusten myötä. Hyvä mieliala ja ryhmässä jaetut kokemukset lisäävät ja synnyttävät motivaatiota. Opiskelumotivaation ylläpitämisessä oikeanlaisten harjoitusten, hyvän vuorovaikutuksen ja kannustavan palautteen merkitys on suuri.

Aina on opiskelijoita, jotka eivät ole motivoituneita opiskeluun tai opiskeltavaan aiheeseen, silloin opettajalla on haaste tarjota työtapoja ja aiheita, jotka voisivat parhaimmillaan sytyttää opiskelijan kiinnostuksen ja palauttaa heidän kadonneen opiskelumotivaationsa. Motivaation puute voi olla tunteen, voimavarojen, uskon tai suunnan puutetta. Opettajana on tärkeä miettiä jokaisen opiskelijan kohdalla mitä on kyseisen opiskelijan motivaation puutteen taustalla ja tarjota lääkkeet taudin mukaan.

Itse koen opetuksessa yhtenä merkityksellisenä asiana kuvata opiskelijoille uuden oppimisen vaikutuksia toimintaan ja osaamiseen. Tärkeää on myös toteuttaa koulutus oppijalähtöisesti. Käytännön opetustyössä olen todennut että arjen ja työelämän aidot esimerkit motivoivat opiskelijoita. Opiskelijoilta tulevat aidot kysymykset vastaavasti osoittavat opittavan asian merkityksellisyyden.

Ajatus

"Jos toimit opettajana tai ohjaajana

tai jollakin tavalla edistät oppimista,

muista aina, että todennäköisesti oma

ajattelutyylisi hallitsee opetusnäkemystäsi, ehkä voimakkaammin kuin itse ymmärrätkään.

Opetamme yleensä samalla tavalla kuin

haluamme oppia."

Karl Albrecht

Ymmärtäminen

Opetuksen taustalla on aina jokin oletus siitä, mitä oppiminen on ja mitä opettaminen on. Tiedostetut tai tiedostamattomat käsitykset oppimisesta ja opettamisesta ohjaavat opettajan suunnitteluprosessia ja itse opetustilannetta. Oma oppimiskäsitykseni on hyvin lähellä konstruktivistista oppimiskäsitystä.

Konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä oppiminen nähdään opiskelijan aktiivisena tiedon rakentamisena. Tietoa ei voi siirtää, vaan opiskelija rakentaa sen itse uudelleen. Oppiminen on opiskelijan oman toiminnan tulosta. Uutta tietoa omaksutaan käyttämällä aiemmin opittua hyväksi.  Aikaisemmat tiedot, käsitykset ja kokemukset opittavasta asiasta vaikuttavat paljon siihen miten opiskelija havaitsee ja ymmärtää käsiteltävän asian. Sama asia voidaan ymmärtää ja tulkita monella eri tavalla. Opittujen tietojen siirtäminen uusiin tilanteisiin riippuu tietojen ja taitojen kytkeytymisestä toisiinsa.

Opettajana koen tehtävänäni tarjota opiskelijoille informaatiota muodoissa ja tavoilla, jotka tukevat ja kannustavat opiskelijoita tähän konstruointiprosessiin. Opettajan rooli konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä on kollegan rooli. Opettaja ei siirrä tietoa opiskelijalle, vaan hän kannustaa ja tukee opiskelijaa omaan ajatteluun ja toimintaan. Opettaja pyrkii muokkaamaan oppimisympäristön sellaiseksi, että yksilöllinen opiskelu ja oppiminen mahdollistuisivat. Opiskelijan rooli on vastaavasti olla aktiivinen, itseohjautuva ja tavoitteellinen. Opiskelijaa kannustetaan hyödyntämään aikaisempia kokemuksiaan oppimistehtävien työstämisessä.

Opetuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on antaa opiskelijoille vapaa tila ja mahdollisuus omaan aktiiviseen ajatteluun, näkemysten perusteluihin ja loogisten johtopäätösten tekemiseen, johon opettaja voi antaa virikkeitä ja ohjausta. Ensisijaista on, että opiskelijoissa heräävät omat kysymykset, kokeilemisenhalu, ongelmanratkaisukyky ja ymmärtäminen. Ymmärtäminen on olennaista oppimisessa, jopa tärkeämpää kuin tieto.

Sosiaalisella vuorovaikutuksella on keskeinen rooli oppimisessa. Vaikka ihminen rakentaa omaa kuvaansa maailmasta, hän on aina jäsen sosiaalisessa yhteisössä, jossa muutkin rakentavat maailmankuvaansa. Yksilön oppimisprosessi hyötyy yhteisöllisyydestä ja yhteistoiminnasta, yhteisön dialogi auttaa yhteisten merkitysten ja ymmärryksen löytymisessä.

Oppimiskäsitykset eivät sulje automaattisesti toisiaan pois, vaan lomittuvat toisiinsa. Usein on hyödyllistä omaksua piirteitä useammasta oppimiskäsityksestä yhden sijaan. Valmiita, kaikkiin tilanteisiin sopivia pedagogisia ratkaisuja ei ole olemassa. Opettaja joutuu itse ratkaisemaan soveltuvimmat toimintamallit eri tilanteissa.