sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Porinaryhmät

Porinaryhmä on todella hyvä ja helppo opetusmenetelmä. Porinaryhmillä on positiivista vaikutusta osallistujien aktivoinnin lisäksi koulutuksen ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen. Porinaryhmä toimii myös hyvin tutustumistilanteessa. Itse koen tärkeänä antaa aikaa ja tilaa opetusryhmän tutustumiselle. Ryhmän tutustumisessa yhtenä tärkeimpänä koen turvallisuudentunteen lisääntymisen. 

Porinaryhmät toimivat hyvin opintotuokion aluksi tai sen yhteydessä käytettäviksi. Porinatuokio on lyhyt 2-10 min. keskusteluhetki pienissä 3-5 henkilön ryhmissä. Porinatuokio voidaan tehdä myös pareittain, pariporinana. Osallistujat keskustelevat vapaamuotoisesti aiheesta siitä esitetyn kysymyksen tai kysymysten pohjalta. 

Keskeistä porinaryhmässä on se, että jokainen osallistuja on aktiivinen. Pienessä ryhmässä opiskelijat uskaltavat paremmin miettiä ja esittää omia ajatuksiaan, myös he jotka eivät yleensä käytä puheenvuoroja luennolla tai suuremmassa opetuskeskustelussa. 

Porinaryhmissä on paljon etuja. Tutustumisen ja aktiivisen osallistumisen lisäksi sillä saadaan esille opiskelijoiden omia kokemuksia sekä aikaisempia tietoja. Opettaja saa porinarymien avulla tietoa opiskelijoiden osaamisesta, porinaryhmät sopivat suurillekkin osallistujaryhmille ja porinaryhmät eivät vaadi erityisiä etukäteisvalmisteluja ja havainnollistamisvälineitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti